28.2.2014

DIY-projektit: lipaston tuunaus ja parvisängyn ehostus

Tuunausduunausvaihde iski päälle taas täysillä! :D Olisikohan syynä lähestyvä kevät...
Tein nettikirppispalstalla vaihtokaupat kahvipaketin ja vanhan lipaston kesken, ja pääsin taas heittäytymään tuunaustouhuihin :) Olen etsinyt eteiseen lipastoa, jossa on tarpeeksi isot laatikot ja nyt löytyi täydellisen kokoinen. Päälle tulee muhkea valaisin ja seinälle eräs tietty taulu, jonka kuvaaminen on suunnitteilla ;) Siitä myöhemmin lisää...
Lipasto oli alunperin ihan tavallinen, valkoinen, pinnoitettu häkkyrä, jossa on kolme laatikkoa. Alunperin vetiminä oli muoviset perusvetimet. Ryhdiltään se on oikein hyvä ja täysin ehjäkin, mutta likainen ja laatikoiden pohjia myöden täynnä pinttyneitä tahroja.

Kannoin lipaston eteiseen ja annoin sen hetken olla paikallaan sellaisenaan, jotta keksin mitä sille teen.
Päätin jo heti alun alkaen, että pinnoitan isot pinnat kauttaaltaan sisustuskalvolla, jota myydään mm. Bauhausissa. Päälle halusin laatat, Marokko-tyyliset valko-harmaat kuviolaatat, joita löysin niinikään Bauhausista. Bongasin kyseiset laatat joskus kauan sitten jostakin sisustuslehdestä ja ilo oli suuri, kun niitä vieläkin oli myytävänä! Ne olivat livenä niin ihania, että aloin heti suunnitella, mitä muuta kotona voisi laatoittaa...  :D
Laattoja (10cm x 10cm) myydään 100kpl:n pakkauksissa ja jokaisessa paketissa on muistaakseni viittä erilaista kuviolaattaa. Pohdin pitkään teenkö kanteen kuviot vain yhdellä laattamallilla vai sekoitanko useita eri kuvioita, ja päädyin jälkimmäiseen, tilkkutäkkimäiseen kuviointiin. Valitsin kolme mielestäni parasta kuviomallia.

Lisäksi tarvittiin 4kpl balsapuuta kannen pinnan tasoittamiseksi, liimaa, pakkelia vanhojen vetimien reikien paikkaamiseen ja pari rullaa sisustuskalvoa. Sisustuskalvoksi valitsin valkoisen, nahkakuosisen version.

Lipaston ilme muuttui huomattavasti siistimmäksi ja nykyaikaisemmaksi. Kaksien vetimien tilalle vaihdoin yhdet isommat. Haaveilin alunperin vähän eri tyyppisistä vetimistä, mutta en löytänyt mistään juuri oikean sävyisiä ja mallisia, joten näillä mentiin nyt. Etsin monimuotoisempia malleja, mutta ne olivat kaikki liian romanttisia ja "pitsikuvioisia". Saattaa olla, että vaihdan vetimet vielä myöhemmin, mikäli satun Ne Täydelliset löytämään :)

Sellainen lipastoprojekti tällä kertaa :)

Toinen hiihtoloman tuunauspuuha oli esikoisen parvisänky, jonka aikanaan ostimme alkuperäisenä männyn värisenä kaveripariskunnan varastosta. Puolikiiltovalkoisen maalin parvisänky sai pintaansa jo kauan sitten, mutta nyt viritimme myös valaistuksen koulupöydän ylle. Kattovalo ei riittänyt valaisemaan pöytäpintaa ja muodosti hankalia varjoja. Tavallisista kohdevalaisimista en löytänyt joko ulkonäöllisesti tai valaistusteholtaan mieleisiä.
Parvisänky pienessä tilassa on muuten aivan ehdoton juttu erityisesti jos tarvitsee lapsille paljon pöytätilaa! Suosittelen. Lisäksi on mukavaa, kun parvella mahtuu nukkumaan myös yökyläilevät kaverit :)

Parvi ennen:

Ja jälkeen:

Dioder-merkkinen led-valolista on Ikeasta. Sängyn alle tarvittiin kaksi pakettia listaa, jotta saimme valot koko pituussuuntaan ja lisäksi pätkät sivuille.
Led-listan valo on tasainen ja juuri sopivan pehmeä. Se ei heijasta silmiin mistään kulmasta, ei luo varjoja ja valaisee värit aidoissa sävyissä. Nappivalinta koulupöydän valoksi.

Mutta nyt täytyy lähteä kuskaamaan kahta vanhempaa neitiä hiihtoloman kohokohtaan - yökyläilyyn mummolaan ja serkkujen luo <3 Tässähän täytyy taas kolme päivää opetella elämistä vain yhden lapsen kanssa!

Mukavaa viikonloppua Sinulle! :)



18.2.2014

Seitiä tomaattisalsalla ja kesäkurpitsanauhalla :)

Sniiif ja kröh kröh... Meillä sairastellaan nyt toista viikkoa. Viime viikolla kaksi nuorempaa neitiä oli flunssassa ja nyt sitten minä ja esikoinen. Poskionteloita särkee, kurkku on kipeä, päätä jomottaa, silmiä kuumottaa... Ja nyt nousi kuumekin.
Koska päivät ovat kuluneet kotioloissa, olen ehtinyt seikkailla taas blogeissa etsimässä ihania kokkailuideoita :) Nyt haluankin jakaa teille heti löytämäni ja testaamani helpon arkiruoan, johon löysin vinkin Hiidenuhman keittiössä -blogista. Tuo kyseinen blogi on itselleni aivan uusi tuttavuus ja jo heti ensiseikkailulla löysin monta innostavaa ruokaideaa.

Testailin ensimmäisenä seitireseptiä, johon tuli päälle tomaattisalsa ja kesäkurpitsaspagettia lisukkeeksi. Veistin kuorimaveitsellä kesäkurpitsan vähän leveämmiksi nauhoiksi kuin alkuperäisessä ideassa. Näin lastenkin on ne kätevämpi syödä ja pilkkoja palasiksi. Lisäksi tomaattisalsan pyöräytin lähinnä hatusta. Mutta perusaineet siihenkin tuli.

 Seitiä annospaloina uunivuoan pohjalle. Maustoin reilusti suolalla ja pippurilla.
Aion kokeilla tähän muutakin kalaa, mutta nyt lähikaupan tarjonnasta tuo oli kätevin valinta. 

Tomaattisalsassa on tomaattia, valkosipulia, sitruunamehua, sipulia, persiljaa, basilikaa, punainen chili, ruokaöljyä, suolaa... Määrät heittelin sekaan ihan silmämääräisesti. Maustaa voi tietenkin oman maun mukaan niin tujuksi kuin maistuu :)

Salsa levitellään kalapalojen päälle ja tuikataan 200-asteiseen uuniin tunniksi.

Kesäkurpitsan tosiaan veistelin nauhoiksi ja höyrytin kattilassa. Sekaan reilusti oliiviöljyä ja loraus sitruunamehua. 

Tällä kertaa käyttämäni oliiviöljy on siskon perheen tuliainen Kreikasta ja viimein raaskin aukaista tuon ihanan pullon, joka on tähän asti ollut koristeena. Ihanan pehmeä ja lempeän makuinen oliiviöljy! 

Ja sitten ei muuta kuin syömään! Tämä arkiruoka upposi hyvin lapsillekin ja hienoiseksi yllätyksekseni kesäkurpitsa erityisesti sai positiivisia kommentteja. Kokeilaahan tekin, laitetaan hyvä kiertämään! 

 Reipasta viikkoa!







13.2.2014

Arpeutuneet muistot. (Haaste!)

Lueskelin yhtä ehdotonta suosikkiblogiani, Project Maman iskevää, sopivasti napakkaa ja aina hymyn huulille saavaa blogia. (Tässä samalla siis terkut sinne Katjalle jos päädyt näille sivuille!)
Kyseisessä blogissa oli arpi-haaste: tee postaus arvestasi ja kerro siihen liittyvä tarina.
Tiesin heti mistä arvistani tuon jutun tekisin. Nämä ovatkin suurimmat ja näkyvimmät arpeni ja nekin ovat vielä hyvin vaatimattomat verrattuna monen muun todellisiin taistelija-arpiin, joita on tullut esim. vakavien sairauksien, onnettomuuksien ym. myötä. Toistaiseksi olen siis selvinnyt vähällä.

Arpeni ovat polvissa. Ja koska kaikki tehdään täysillä, eikä mitään jätetä puolitiehen, arvet löytyy molemmista polvista. Tietenkin. Balanssi ennen kaikkea.
Nolointahan tässä on se, että näistä arvista saan syyttää puhtaasti itseäni. Olin 17-vuotias (jep, lähes täysikäinen), kun saimme kahden kaverin kanssa kuningasidean ajaa yhdellä vanhalla polkupyörällä kolmisin. Yksi kaveri istui tarakalla ja kurotti jalat polkimille, koska hänen roolinaan oli polkea. Toinen kaveri istui satulaan ja nosti jalkansa tangolle. Hänen tehtävänsä oli vain istua ja ohjata "sokkona". Sokkona siksi, että yksi kaveri istui sarvien päällä, piti jalkoja etulokarin päällä ja huuteli ohjeita ohjaavalle kaverille. Olin itse tämä sarvilla istuva, ohjeita huuteleva kaveri.

Ajelu sujui pitkään ihan hyvin, kunnes päädyimme kuoppaiselle hiekkatielle. Vauhti oli aikamoinen, kun huomasin, että edessä tulee niin monta monttua, että emme onnistu välttämään niitä, ellemme kieppaa aivan tien sivuun. Sanoin takanani olevalle ohjaajalle, että "Varo kuoppia, aja reunaan!", johon kaveri kysyi, että "Ai mitä?".
No ei enää mitään. Etupyörä putosi kuoppaan, lensin kaaressa sarvilta maahan, mutta toinen jalkateräni jäi pöyrän etupinnojen väliin ja vääntyi. Lisäksi pyörä kaatui samaisen jalkani päälle.

Lentäessäni löin pääni tiehen ja menetin tajuntani, vääntyneeseen jalkapöytään tuli murtuma ja polvet aukesivat totaalisesti. Kaverit siirsivät minut ojan pieleen ja kun palasin tajuihini, tajusin vain miten paljon polviin ja jalkapöytään särki. Siitä tuli lähtö ensiapuun, jossa polvista poimittiin suurimmat kivenpirstaleet pinseteillä ja loput huuhdeltiin vedellä. Polvinahoista lähti aika syviäkin suikaleita ja koska haavoja ei tikattu, arvet jäivät aika leveiksi ja rumiksi. Polvet teipattiin tiukkoihin siteisiin ja jalkapöytä samoin. Sain kepit, joilla keputtelin jonkun aikaa, kunnes jalkapöytä kesti kengän laiton ja astumisen. Olihan se miellyttävää kävellä kepeillä molemmat jalat siteissä. Muistan, että se kesä oli helteinen. Kädetkin hikosivat kepeissä tehokkaasti.

Sellainen idiotismin huipentuma se. Olen näihin arpiin jo niin tottunut, että olisi jopa aika outoa jos polvet olisivat sellaiset sievät ja naiselliset ;) Toisaalta tällaisenaan ne kuvaavat hyvin omaa elämäntyyliäni edelleenkin: ensin toimitaan, sitten mietitään ja tehdessä ei koskaan mietitä ulkonäköseikkoja :D Jälkeenpäin korjaillaan se mitä korjattavissa on.

Muitakin arpia toki on, mutta ne ovat näkymättömämmissä paikoissa tai muuten pieniä:
1) polven yläpuolella on etelän lomalla v.1991 hankittu arpi polven viiltämisestä meren pohjan terävään kiveen,
2) vasemmassa kämmenessä on lipsahtaneella voileipäveitsellä viilletty kämmenen pituinen arpi,
3) peukalon varressa on arpi päiväkotiajoilta, kun taitoin leikkisilityslaudan niin, että peukalon nahka kiertyi väliin,
4) selässä peukalonpään kokoinen arpi, kun luotin terveyskeskuksen henkilökunnan taitoihin luomen poistossa... jne.
Yllättävää, miten paljon arpia kehossa onkaan ilman, että niihin arjessa kiinnittää enää mitään huomiota. Minkäslaisia muistoja muilla on arpien muodossa? Vai oletko onnistunut elämään niin, ettei ole yhtäkään? :)

Laitan siis nyt haasteen eteenpäin. Eli jos sinulla on arpia, kerro niihin liittyvä tarina joko kommenttina tänne perään tai omassa blogissasi. Tule ihmeessä kertomaan mulle jos olet tehnyt blogipostauksen niin osaan tulla lukemaan :)

Onhan ne arvet merkkejä eletystä elämästä <3
Tai käydyistä rankoista taisteluista <3

Tai sitten silkasta typeryydestä. Ihanaa lähestyvää viikonloppua!