14.11.2013

Ole hiljaa! ;)

Mitä enemmän ihminen hiljentyy, sitä enemmän hän kuulee.
- Baba Ram Dass

Viisas mies tuo Baba Ram Dass.
Joskus aiemmin kerroinkin, että olen ollut jotenkin erityisen väsynyt tänä syksynä. Aamut ovat pahimpia. Kun kello soi, tuntuu, että voisin nukkua vielä ainakin viisi tuntia, vaikka yöunieni pituus on 7-8 tuntia eli aika hyvä määrä aikuiselle ihmiselle. Toisinaan jos iltapäivästä erehdyn pysähtymään paikoilleni, iskee laiskuus ja väsymys. Päiväunia olen todella huono nukkumaan. En oikein osaa päivällä nukahtaa. Kokoajan mielessä pyörii tekemättömät asiat ja sitä paitsi päivän hiljaisina hetkinä olisi joskus mukava ihan vain lukea lehtiä, surffailla netissä tms., jota ei silloin, kun nuorimmainen on hereillä, ehdi tekemään.
Tänään kuitenkin aamupäivällä tuli ihana, hiljainen hetki, kun nuorimmainen nukkui harvinaisen levollisia päiväunia, keskimmäinen oli päiväkodissa ja esikoinen koulussa. Istuin sohvalla ja mietin, että mitä alkaisin tekemään. Ruokaa pitäisi laittaa, koti siivota, ikkunat pestä, pyykit viikata ja lajitella kaappeihin ja ja ja... Arvatkaa mitä tein? En mitään noista. Vaan oikaisin sohvalle ja laitoin telkkarin päälle. Kanavasurffasin hetken, kunnes ärsyynnyin chattiohjelmiin, ostoskanavaan, amerikkalaisiin valmiiksinaurettuihin - ja napsautin telkkarin kiinni. Oi että mikä hiljaisuus laskeutui! Pesukoneet eivät pyörineet, läppäri ei hurissut, ei ollut mitään muuta ääntä kuin keittiön kellon tasainen raksutus. Oikaisin sohvalle ja otin rennon asennon ja päätin tietoisesti rentoutua :)
(Kyseinen kuva on otettu jo kauan sitten, kun esikoinen tietämättäni näpräsi puhelintani. Olen siis joskus aiemminkin osannut todistettavasti rentoutua! ;))

Sohvalla maatessani aluksi mieleeni tulvi kamalasti ajatuksia. Positiivisia, negatiivisia, arkisia pohdintoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Sitten muistin joogaopettajani sanat, jotka hän aina ennen harjoituksen tekemistä, alkurentoutuksen aikana sanoo: "anna ajatusten tulla, mutta päästä niistä samantien irti, niiden asioiden eteen et nyt voi tehdä mitään". Tietoisesti aloin työntää ajatuksia pois sitä mukaa kun niitä tuli ja aluksi se toki vaati enemmän "työtä", kunnes vähitellen pääsin rentoon olotilaan, jossa en oikeastaan ajatellut mitään. En mitään sellaista, jonka osaisin tähän kirjoittaa yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Sirpaleisia ajatuksia tuli ja meni. Oli tosi tyyni olo! Missään vaiheessa en vaipunut uneen vaan olin kokoajan tietoinen siitä syvästä hiljaisuudesta, joka kodissa oli ja siitä, miten painavalta ja rentoutuneelta omat lihakset tuntuivat.

Makoilin sohvalla noin puolisen tuntia ja sitten vähitellen availin silmät ja nousin ylös. Olo oli todella ihana! Voisinpa melkein väittää, että paljon rentoutuneempi kuin saman mittaisten päiväunien jälkeen. Oli jotenkin tosi voimaantunut olo. Yhtäkkiä väsymys oli pois ja mieli oli tyyni ja onnellinen :)

Tajusin yhden tärkeän asian: ihminen oikeasti tarvitsisi vähintään puolen tunnin hiljaisen hetken ihan joka päivä. Sellaisen, jolloin kukaan tai mikään ei keskeyttäisi sitä hiljaisuutta. Jos onnistuu joskus olemaan todella hiljaa ja hiljaisuudessa, ymmärtää yhtäkkiä miten paljon erilaisia ääniä ja jopa suoranaista melua ympärillämme on päivästä toiseen.
Itse siedän aika paljon ääntä, enkä oikeastaan kiinnitä siihen edes erityistä huomiota arjessa, ellei se jostain syystä äkkiä lopu. Luulenpa, että kaltaisiani on aika monta. Monessa tilanteessa äänet voivat olla jo todellista häly- ja melupuuroa, ja me vain pidämme sitä kuin itsestään selvänä elämään kuuluvana asiana. Ja tokihan se sitä jossain määrin onkin, koska aina melutasoa ei voi itse hallita. Hillitä korkeintaan. Mutta myös melu voi sairastuttaa tai vähintään ärsyttää. Joskus, kun olen todella väsynyt, melunsietokykyni madaltuu huomattavasti.
Kun pitkän työpäivän jälkeen hakee lapset tarhasta ja kotiutumisrituaalit (riisumiset, kotileikit, ruoanlaitot ym. käynnistyvät), huomaan, että melutaso kasvaa neljä-viisihenkisessä perheessä järkyttävälle tasolle. Lapset käyvät vielä päivän jälkeen kierroksilla ja omassa päässä pyörivät edelleen työasiat. Silloin olen joskus korottanut ääntäni oikein kunnolla ja huutanut, että ollaanko hei kaikki hetki hiljaa!
Kohtuullisen tehokas huuto ;) Vaikka siitä ei kukaan suutu tai loukkaannukaan, on hauska huomata, miten kuin automaattisesti lapset ajautuvat omiin rauhallisempiin puuhiinsa. Yksi alkaa lukea suosikkikirjaansa, yksi vetäytyy kuuntelemaan musiikkia ja piirtelemään, ja kolmas istuu lattialla ja imeskelee keskittyneesti silikonista leivontavuokaa :) Väitän, että myös lapset haluavat saada päiväänsä hetken, jolloin saa jättää päiväkodin ja koulun puuhat taakse - ja vain olla hiljaa <3

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Jos lukijoissa on joku, joka ei ole milloinkaan joogannut, suosittelen lämpimästi.
"Jokaisen tulisi joogata vähintään tunti päivässä. Paitsi heidän, jotka ovat liian kiireisiä. Heidän tulisi joogata 1.5 tuntia", taisi sanoa joku viisas kiinalainen.
Muistetaan siis välillä pyhittää aikaa vain rehelliselle en-tee-yhtään-mitään-rentoutumiselle! Sen jälkeen olet paljon pirteämpi ja energisempi tekemään kaikkea sitä, minkä rentoutumisen vuoksi jätit tekemättä :)

Jos sinulla on kiire, älä tee mitään.
- Anton Tsehov

Ja kun on oikein rentoutunut, voi nähdä (ihan ilman naukkailtuja pillereitäkin) kuinka pumpuliukko hyppää pilvipatjalle :)

Rentoa loppuviikkoa ja viikonloppua Sinulle!





4.11.2013

Yrttimaustettuja bataattilohkoja ja tikka masala -kanaa kookoskastikkeessa

Lupaan, ettei ihan jokainen postaukseni koske tulevaisuudessa ruokaa, mutta sitä vain tulee nykyään kokkailtua sen verran usein, että aiheen parista riittää vinkkejä jaettavaksi :)
Sain Etsi Resepti -palvelulta viestin, jossa he pyysivät minua liittämään blogini heidän listoilleen ja onkin ollut ihan mukava huomata, että ruokavinkkipostauksia on käyty sitä kautta lukemassa paljonkin (tarkkoja reseptejä mun blogissahan on hirmu vähän). Blogini oikeassa reunassa on linkki kyseiseen palveluun jos haluatte käydä katselemassa mitä muuta sieltä löytyy.

Mutta nyt yrttimaustettuja bataattilohkoja ja tikka masala -kanaa kookoskastikkeessa. Helppo, nopea ja herkullinen arkiruoka!

Pyöräytä kanaleikkeet kevyesti öljyssä ja sen jälkeen tikka masala -jauheessa.

Asettele uunivuokaan ja kaada päälle kookosmaito. Itse ostan aina kaksi tölkkiä kookosmaitoa noin 6-8:lle leikkeelle. Kastiketta saa olla niin paljon, että leikkeet peittyvät kokonaan.
Laita uuniin 200-asteelle noin 45 minuutiksi. Riippuen vähän leikkeiden paksuudesta ja uunin tehosta, 30 minuuttiakin saattaa riittää.

Huuhtele bataatit niin hyvin, että mullat ym. lähtevät pinnasta. Älä kuori. 
Lohko bataatit "veneiksi" ja pyörittele ne öljyssä. Mausta yrttiseoksella. Meiran yrttiseoksessa, jota tässä käytin, on basilikaa, meiramia, timjamia, rosmariinia ja oreganoa. Meidän porukalle maistuu suolalla tai ilman suolaakin, mutta sitä voi laittaa sen verran kuin omiin tottumuksiin on tarpeellista.
Levittele lohkot tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle ja tuikkaa uuniin. Tähän en osaa antaa mitään tarkkaa paistoaikaa, annan itse olla sen aikaa, että haarukka uppoaa bataatin pintaan hyvin, mutta ei saa olla kuitenkaan liian muusia. Sellainen sopiva "suutuntuma" pitäisi olla.
Näitähän voi siis tehdä vaikka illanistujaisiin dipattavaksi. Hyviä ja ihanan makeita!

Mulla on jotain kaamos"masennusta" meneillään...
Toivottavasti tämä viikko osoittautuu vähän pirteämmäksi mulle, vaikka onkin luvattu aika harmaata ja sateista säätä. Oon ollut muutaman viimeisen viikon kamalan väsynyt! Onko muihin vaikuttanut tämä pimeys?
En meinaa jaksaa tehdä mitään ja treenitkin on olleet sitä sun tätä. Olen koittanut vain reippailla paljon ulkona märästä kelistä huolimatta ja se auttaakin jonkun verran. Viime viikolla viilailin uuteen uskoon saliohjelmaani ja kävin lauantaina polkaisemassa sen käyttöön. Teinkin sitten huomaamattani ihan kunnon rääkkiohjelman, mutta pakkohan se oli tehdä, kun kerran paperille oli kirjattu! ;) Lauantaina treenasin alakropan, vatsat ja selän. Seuraavaksi vuorossa on yläkroppa, vatsat ja selkä. 2-jakoinen on mulle tähän tilanteeseen paras vaihtoehto, koska se antaa vähän joustonvaraa aikatauluihin.
Nyt on reidet pitkästä aikaa ihan jumissa ja kävely aika tönkköistä. Mutta voi ihanuutta mikä tunne, kun treeni on purrut ihan tosissaan! Parempaa kipua kuin rasitetun lihaksen kipu, ei tässä maailmassa ole olemassakaan :D
Tänään on onneksi jooga, joka toivottavasti vähän palauttelee jumipaikkoja. Tiistaina alkaa "meidän salilla" kahvakuulakurssi, joka samaan aikaan pelottaa ja innostaa. Loppuviikon jumeja en edes uskalla ajatella.

Näillä mietteillä kohti sateista viikkoa:

Palataan taas jos ei liueta sateeseen! ;)

1.11.2013

Organisoivan kotiäidin kalenteri ja pikaruokavinkki

Hyvää alkavaa viikonloppua!

Ihan täytyy teillekin esitellä, kun löysin kaupasta niin täydellisesti tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni soveltuvan (pöytä)kalenterin! Loppuvuoden kalenterihankinta on mulle aina jotenkin tosi tärkeä tapahtuma ja panostan siihen täysillä :D
Töissä tietenkin käytän pääasiassa sähköistä kalenteria, mutta tykkään siitä, että sen lisäksi on paperikalenteri, joka kulkee näppärästi mukana työmatkoilla, junassa, kodin ja työpaikan väliä, ja joka ei vaadi toimivia nettiyhteyksiä tai akun latausta. Ja sinne voi nopeasti kirjoittaa ylös jonkun pikkujutun, kun sellainen tulee mieleen.
Kun olen töissä, kalenterille lankeaa toki hyvin eri vaatimukset kuin näin kotiäitiaikana: pitää olla tarpeeksi isot kentät jokaisen päivän kohdalla, tarkat kellonaikajanat reunassa, muistiinpanotilaa takasivuilla, paikka kynälle jne. Kotona kalenterille on yksi vaatimus: isot kentät jokaisen päivän kohdalla, koska samaan kalenteriin merkitään viiden hengen menemiset.
Täysin heräteostoksena törmäsin tällaiseen kalenteriin eilen kaupassa käydessäni:
Ja mikä parasta: tilat on varattu juuri viisihenkiselle perheelle! Jokaisen omat menot voi kirjata sen kokoisen kämmenen kuvan kohdalle, jonka tuntee omakseen :D Voijjettä on se niiiiin lutuinen, tuskin maltan odottaa, että pääsen kirjaamaan sinne kaikki hiirendieetistä kissanristiäisiin!! <3 (nyt todella huomaa, että kotonaolo turruttaa aikuisen ihmisen aivotoiminnan tehokkaasti ;))
Mutta hyvä valinta kaikin puolin. Ei turhia palaverimuistioita tai maailman kelloja. Voimassa on kuule just ne aikataulut mitkä lasten taholta asetetaan ja maailman kellokin käy ihan oman pään sisällä ;) Vielä kun perheestä löytyisi yksi kynä, jonka terää ei ole väritetty kuivaksi...

Lopuksi pikaruokavinkki:
Voimakkaasti maustettua paistijauhelihaa, isoja herkkusieniä pannulla paistettuna, valkosipulia, avokado, kurkkua ja tomaattia. Laiskan päivän ruoka. Toimii aina. Pitää nälän pois pidempään kuin Hesen Kerrosateria. Jännä juttu. 

Nyt kaksi nuorimmaista ulkovaatteisiin ja lenkille! Moi :)